Blackfriday ympäri vuoden tuottajahinnoissa?

Blackfriday ympäri vuoden tuottajahinnoissa?

Oletko joskus tullut miettineeksi, miten litran pullo lähdevettä voi olla kalliimpaa kuin litran maitotölkki? Se siitä huolimatta, että pullottamis- ja kuljettamiskustannukset ovat maidossa ja vedessä samat, mutta maidon saamiseksi pitää lisäksi ruokkia ja hoitaa lehmiä?

​MTK:n laskelmien mukaan viljelijän osuus elintarvikkeiden kauppahinnoissa on sitä pienempi, mitä pidemmälle tuote on jalostettu. Kuluttajan maksamasta kolmen ja puolen euron olutlitran mallasohrasta tuottaja saa 4 senttiä ja 1,75 euron kaurajuoman kaurasta viljelijä saa seitsemän senttiä. Kanamunista ja maidosta noin kolmanneksen.  Epäsuhde on usein luomutuotteissa kaikkein suurin: yli viiden euron luomuruisleivässä tuottajan saama osuus on kaksikymentäyksi senttiä. Vaikka viljan tuottajahinta tuplaantuisi, sitä tuskin harva kuluttaja huomaisi kauppakassissaan.

Tuottajat ahdingossa

Moni maatila on akuutissa talouskriisissä, koska tuottajahintoihin ei ole tullut asianmukaisia korotuksia, vaikka lannoitteiden, rehujen, sähkön, polttonesteiden, koneiden ja rakennustarvikkeiden hinnat ovat kuluneen vuoden aikana nousseet nopeasti. Tilannetta pahentaa fakta siitä, että tuottajahintoihin ei ole tullut asianmukaisia korotuksia moneen vuoteen ja satovuodet ovat olleet haastavia. Viimeisten kahdenkymmen vuoden aikana maatilat ovat laittaneet hurjasti energiaa ja panostusta siihen, että tuotanto optimoidaan ja kulurakenne minimoidaan. Tämä kortti on siis pelattu ja lisäksi monilla tiloilla on jo jouduttu ottamaan lainaa väliaikaiseen markkinahäiriöön ja siitä johtuvan kassavirtaongelman tasoittamiseen.

Yhä keskusteluissa ja päätöksenteossa vedotaan pitkäaikaisiin sopimuksiin ja maailmanmarkkinahintatasoon, jonka kanssa joudumme kilpailemaan pienessä Suomessa. Viimeiset kaksikymmentä vuotta, on suomalaisessa elintarviketuotannossa valinnut kummallinen itsestäänselvyys siihen, että raaka-aineet ostetaan hintaan, joka nojaa maailmanmarkkinahintaan. Tämä perustellaan EU-jäsenyydellä. Sama EU jäsenyys kuitenkin mahdollistaa itävaltalaisille tuottajille tuottavan viljelyä alppimaan haastavissa olosuhteissa.

Mercedes Benz ja Toyota Yaris!

Meillä on yksi maailman haastavimpia ilmastoja ruoanviljelyyn, meillä on korkeimmat standardit ja odotukset viljelyn ympäristöystävällisyydestä ja tottakai eläinten hyvinvointi on äärimäisen tärkeää, mutta silti maataloustuottajalle maksetaan sen mukaan miten muualla myydään. Jos samaa logiikkaa sovellettaisiin muilla aloilla, niin Mercedes Benz autoja myytäisiin Toyota Yariksen hinnalla. Se olisi kuluttajille kieltämättä hurjan kivaa ja autoja menisi varmasti hyvin kaupaksi mutta Mercedes Benzin tarina loppuisi nopeasti. Vaikka jokainen vakaavarainen tuotantoala selviää lyhyen ajan tuotantohinnoista, jotka eivät vastaa kustannusrakennetta on selvää, että pitemmän päälle selviävät vain sellaiset tuotannot, joissa myyntihinta kattaa tuotantokustannukset ja tuottaa lisäksi sopivasti ylijäämää, niin kutsuttu voittoa. Ilman voittoa ei ole resursseja kehittämään toimintaa, eikä turvapuskuria, jolla reagoida heikompiin vuosiin, sään tai maailmaan yllätyksiin.
​Muussa kuin ruoantuotannossa on itsestäänselvyys, että kysyntäpiikki tai muut haasteet oikeuttavat hintojen nousun. Tämän olemme pandemiavuosina voineet nähdä monissa ja hyvin yllättävissä paikoissakin. Kun juuri olemme pandemianaikaisen lockdownin myötä nähneet, miten tärkeää kotimainen tuotanto on, miten on mahdollista, että alkutuotannon hinnat eivät saa seurata kustannuksien nousupainetta?

Alkutuotannon kompa

Yksi syy lienee se, että poliittinen tahto mataliin elintarvikehintoihin on iso. Ihan ymmärrettävästä syystä: matalat elintarvikehinnat varmistavat, että kaikilla on syötävää tulotasosta riippumatta. Toinen etu on se, että matalat elintarvikehinnat vapauttavat rahaa muuhun kulutukseen, mikä pitää talouden rattaat pyörimässä.

​Kaupalle taas matalat sisäänostohinnat mahdollistavat paremmat katteet, jolla voi rahoittaa uudistuksia ja isoja alennuskampanjoita. On itsestäänselvää, että kaupalla on sisäänrakennettu mekanismi ostaa mahdollisimman edullisesti. Tämä toki pätee kaikkiin tuoteryhmiin. Suurin ero ruoan alkutuotannosta muun maailman tuotantoon on se, että muu tuotanto voi yksinkertaisesti panna ovet kiinni, jos kauppaehdot eivät ole riittävän hyvät. Se on yrityksen tasolla ikävää, mutta eettisesti mutkatonta. Näin kysyntä ja tarjonta tasapainottuvat toisistaan. Jos kauppa haluaa tiettyä tuotetta, niin on selvää, että pitää löytää ainakin yksi valmistaja, jolle tuotantokustannuksien rakenne vastaa kaupan ja kaupan asiakkaiden maksuvalmiutta. Jos tuote on kysytty ja sitä tarvitaan paljon, niin kauppa hyötyy siitä vain, mikäli usea valmistaja pystyy valmistamaan sitä kustannusrakenteen puitteessa.


Maataloustuotannon suhteen asia on toisin. Maataloustuotteiden valmistusta ei voida noin vain lopettaa. Sehän tarkoittaisi, että ruoan sijaan tuotetaan nälkää. Nälän tuottaminen on eettisesti miltei mahdotonta ajatella.

Loppupäätelmänä voidaan todeta, että koska alkutuottajat kantavat suurta eetistä velvoitetta, tarvitsisi toimiva kaupankäynti alkutuotannon kanssa uudenlaiset eettiset lähtökohdat. Tahtotilan lisäksi kaivataan sopimuskulttuuria, jossa tiedossa oleva kustannusrakenne muodostaa tuottajahintojen minimitason.


​Milloin alkaa ruokatuotannon uusi eettinen sopimuskausi?

 

Lähteet: 

https://www.mtk.fi/-/reilustikotimaista
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/artikkeli-1.1642021

 

Mikä on meidän tulevaisuus? Kuva: Tiina Salminen.

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti