Onnenläntti vuosikatsaus 2021

Onnenläntti vuosikatsaus 2021

Lisätään joulukuun 2021 kirjoitus tänne uusien sivujen blogiin, näin saat halutessasi pienen katsauksen meidän kuluneeseen vuoteen! Lue alkuperäinen postaus tästä.

Tammikuu & Helmikuu

Tammikuussa Katjan yritys FinDe laajeni ja Tanja aloitti osa-aikaisesti työt yrityksessä. Tästä alkoi äiti- tytär yrityksen yhteinen taival. Ensimmäinen iso projekti oli Marraskuussa 2020 julkaistun Irina ja Nailon Piit- kirjan saaminen yleisön tietoisuuteen. Kirjan myötä syntyneen verkkokaupan (silloin www.lehmakirja.fi)  kehitys vei useita työtunteja ja vaati muutamia harmaita hiuksia.  

​Maaliskuu, Huhtikuu & Toukokuu 

Maailmantilanteesta johtuen siihenastinen yrityksen päätoimiala näyttelyt olivat peruuntuneet ja näyttelytoimintamme olikin tauolla koko alkuvuoden. Energiaa kanavoitiin muualle. Kesäkuussa selvisi mihin. 

Huhtikuussa yksi huippukohta oli lukuviikko, jolloin lahjoitimme kolmelle koululle luokkasetin Irina ja Nailon Piit kirjoja. Eli yhteensä 60 kirjaa pääsi lukuisien lasten luettavaksi.  Oli aivan ihana saada lapsilta palautetta kirjoista! Toukokuussa verkkokaupan nimi muuttui, ja syntyi Onnenläntti.  

Kesäkuu

23.6 Katjan pitkäaikainen unelma lehmä aiheisista sisustustuotteista näki päivänvalon. Ensimmäiseksi kuvaksi tuotteissa valikoitu Onnenlänttiin sopien Katja Korhosen kuva “Onnenhetki".  Juhannuksena vietimme ihanaa perheaikaa samalla kuvaten uutuustuotteita mökillä. Pilke silmäkulmassa syntyi myös meidän juhannusvideo. Äiti-tytär yrityksen parhautta! 

Heinäkuu & Elokuu 

Heinäkuussa julkaistiin  kesäkuvat: Rinnakkaiseloa, Ternimaitobaari ja Lapinlehmä Vieno.  Onnenläntti brändi löysi ihmisten luokse. Kesän tunnelmaa ja sen mukaisesti markkinoita. Osallistuimme Lappeenrannan, Rauman ja Tampereen kansainvälisiin suurmarkkinoihin. Kävimme myös monta toripäivää mm. Salossa, Porissa, Yläneellä, Raumalla ja Pyheellä. Jokainen päivä  täynnä useita mielenkiintoisia kohtaamisia. 

25.7 ja 1.8 tuli vihdoin odotettu katkos näyttelytauolle. "Jos lehmät puhuisivat” näyttely Kaukolan Kartanossa. Ihana tunnelma, Barokkimusiikkikonserttia myöden. Yksi vaikuttavimmista näyttelypaikoista tähän asti. Elokuussa Blogi näki päivänvalon! Siitä lähtien täällä on kirjoiteltu enemmän ja vähemmän tosissaan joka keskiviikko. 😊 

Syyskuu & Lokakuu

Syksyn alkaessa markkinat vaihtuivat messuihin. Tampereen Asta-messut olivat Onnenläntin ensimmäiset messut. Siellä oltiin yhteisvoimin ja siitä jäikin varsin hyvä muisto. Tuotteet herättivät paljon mielenkiintoa ja Onnenläntin goodiebagit vietiin käsistä. Syksyn uutuuskuva “Minä olen” julkaistiin verkkokauppaan syyskuun lopussa. Lokakuussa otimme Tuikkuli-tuikkupuut myyntiin. Lokakuun alussa julkaistiin myös Irina ja Nailon Piit kirjan e-kirja. E-kirja tuotti alusta lähtien paljon harmaita hiuksia, vaikka sen ensin kuviteltiin olevan helppo nakki...
 
Lokakuun ehdoton huippu oli KoneAgria messut, jotka päästiin järjestämään kahden vuoden tauon jälkeen! Yhtenä ohjelmakohteena siellä oli meidän rakentama ”Lehmät Duunissa”- näyttely. Irina ja Nailon Piit- kirja sai arvostusta ja kävimme monta inspiroivaa keskustelua. Sisustustuotteiden vastaanottoa Katja jännitti ammattiväen joukossa, mutta turhaan. Sisustustuotteet ja Lehmät Duunissa- näyttely herättivät paljon ihastusta. 

Marraskuu & Joulukuu 

Tärkein päivittäinen tehtävä on ollut joulunajan markkinointi. Opimme ja opiskelimme paljon verkkomainonnasta ja Facebookin saloista. Talven kuvat Aamulypsylle ja Yömyssy julkistettiin marraskuun alussa. Pitkään mietimme, että löytyykö meiltä resursseja tuoda uusia kuvia talveksi. Onneksi uskalsimme, sillä vaikka myynnillisesti emme vieläkään ole lähelläkään optimia, ovat kuvat olleet erittäin tykättyjä ja selvä askel eteenpäin. Onnenläntti brändiä vahvistettiin ja loimme sille omat facebook- sivut ja joulukuussa syntyi myös uusi @onnenlanttisisustus Instagram tili. Joulukuussa on ollut monta kohokohtaa:  Heti alussa avattiin saksankielinen verkkokauppa FinDe Keski-europpaan. Katjalle asia oli tunnetasolla yllättävän iso. Toiminta kahdessa kotimaassa ja paikka, jossa saa vapaasti hehkuttaa Suomi-innostuksesta. Toinen kohokohta on ollut vuoden 2022 näyttelytoiminnan käynnistyminen. Vaikka kaksi isoa näyttely Saksassa on ehditty jo perua pandemian vuoksi, saatiin kesänäyttelyaikataulu vahvistettua kesä/heinäkuussa 2022 Kalajokeen, Kokkolaan ja Kaustisiin! 

Katja sitoutui Mynä-Mynä maan tuottajamaailman luotsaamiseen. Tarkoitus on tehdä yhteisvoimin alueen tuottajien kanssa huone, jossa kävijä voi aistia maatilan monia ulottuvuuksia. Hieno päätös vuoden 2021 tuotannolle on Piia Tuomisen sanattoman e-kirjan ”Ensimmäinen seikkailu” kustantaminen. Ihana kirja. 

Lopuksi haluamme kiittää jokaista meidän vuodessa jollain tavalla mukana ollutta ihmistä. Kiitos. Vuosi ei ole millään tavalla helppo, mutta kuten katsauksessa näkyy on siellä ollut monta kohokohtaa.  Matka jatkuu ensivuonna ja odotammekin jo mitä haasteita ja onnistumisia sieltä tulee vastaan! Blogi hiljenee pyhien yli. Seuraava julkaisu 12.1.2022.  
 
Rauhaisaa Joulua ja hyvällä energialla Uuteen Vuoteen! 
Toivottavat, 
Katja ja Tanja  
Onnenläntti
Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti